" /> Lumenpudotus - Vaskisepät

Lumenpudotus

Lumenpudotus

Talvi on jälleen tullut ja näyttää siltä, että saadaankin jälleen oikein kunnon talvi. Parhaimmillaan lumi on reen jalasten alla ja teeren peittona kiepissä.

Katoille talvi ja lumi asettavat omat haasteensa. Viime talvi osoitti varsinkin Etelä-Suomessa, että vesikattojen suhteen on saatu elää leppoisia talvia ja osin on tuudittauduttu siihen, että katoilla kaikki on kunnossa.

Kiinteistönpitäjiä huolettaa lumen mukanaan tuomina mm. seuraavat seikat:
– Räystäältä roikkuvat jääpuikot
– Vuotavat vesikatot
– Liiallinen rakenteellinen lumikuorma

Viime talvi osoitti, että selkeästi suurimmat vuoto- ja jääpuikko-ongelmat olivat Helsingin keskustan kiinteistöissä, joissa on rakennetut ullakkohuoneistot. Vaatimattoman lämpöeristyksen, runsaan lumikerroksen ja pakkasen yhteisvaikutus on näissä katoissa tuhoisa. Tilannetta pahentaa entisestään sellainen lumenpudotus, joka tehdään pelkästään räystäsalueella. Lienee aiheellista hieman selvittää edellä mainittuun mekanismiin sisältyvää riskiä ja syytä siihen.

Runsaat lämpövuodot ja paksu lumipeite aiheuttavat sen, että ulkona voi olla pakkasta parikymmentä astetta ja silti vesikatteen, sekä lumikerroksen rajapinnassa on sula vesikerros. Vesi alkaa valumaan vesikatteen pintaa alaspäin ja siinä kohti, missä lumipeite ohenee, (tyypillisesti räystäällä) alkaa muodostumaan jääpuikkoja. Tähän hätään yleensä tilataan jääpuikkojen pudotus ja lumen poisto noin metrin verran räystäältä. Tässä vaiheessa katastrofi on valmis. Jää alkaakin nyt muodostumaan metrin verran räystään yläpuolelle ja katolle muodostuu hyvin äkkiä monenkymmenen sentin paksuinen jääpato. Padon vaikutuksesta vedenpinta katolla nousee ja esimerkisi konesaumakatolla, vaikka se olisi kuinka hyvin tehty, vesi vuotaa saumoista sisään. Tällä lumenpudotuksen säästöllä on saatu aikaan mittavat vesivahingot kiinteistölle. Lisäksi katolta joudutaan poistamaan paksu paannejääkerros ja se on aikaa vievää ja kallista hommaa. Tässä vaiheessa ajateltu säästö onkin muuttunut erittäin suuriksi kustannuksiksi.

Miten siis kattolumet tulisi pudottaa?

Sellaisilla katoilla, joissa lämpövuodot ovat suuria, tulee katto pitää lumesta vapaana koko talven. Katolla voi olla lunta enimmillään 5-10 cm. Tämä tietysti on oireiden hoitamista ja lämpövuotojen korjaamisiin tulisi kiinnittää seuraavaksi huomio.

Lumenpudotus on aina ammattimiesten työtä ja minimissään se vaatii aina kolme miestä. Yksi on alhaalla varmistamassa sivullisten turvallisuuden ja muut tekevät katolla varsinaista lumenpudotustyötä.
Turvavarusteiden on oltava ajanmukaisia hyväksyttyjä laitteita. Kaikki jään ja lumen poistossa tarvittavat työkalut tulee olla sellaisia, että niillä ei rikota vesikatetta.
Viime talvena Vaskisepät teki lumenpudotuksia noin 1milj m2.

Veli Kilpirinne