Blogi

Legenda: Vanhaa hyvän ajan peltiä.

03.02.2012

Legenda
Vanhaa hyvän ajan peltiä.

Usein törmää sanontaan, meidän katto on tehty siitä hyvästä vanhan ajan pellistä, ei sitä kattoa tarvitse uusia.
Mistä tällainen ajatus tulee ihmisen mieleen?
Uusimaa lehdessä 6.2. 2011 talotohtorin palstalla Panu Kaila toi esiin vanhan hyvän ajan pellin ominaisuuksia. Ja samalla kehotti sinnittelemään vanhan katon kanssa eteenpäin ja välttäämään uusimista. Jossakin mielessä vanhan säästäminen on järkevää, monesti silloin kun esimerkiksi vanhaan kattorakenteeseen tehdään muutoksi, pystytään uutta peltiä saumaamaan vanhaan, kunhan se ei ole kovin haperoa.
Panu Kailan argumentit vain eivät kestä ammattimiehen tarkastelua. Hän väittää kirjoituksessaan, että vanha pelti on 0,7mm paksua ja uusi 0,4mm paksua. Olemme kymmenen toimintavuoden aikana keränneet kattavan valikoman vahoista katoista leikattuja paloja ja niiden mitatut paksuudet ovat 0,5 - 0,6mm. Uuudet katot tehdään täsmälleen saman paksuisista pellistä, kuin vanhatkin. Merkittävin ero vanhan ja uuden pellin välillä on sinkkkikerroksen paksuus. Vanhoissa arkkipelleissä sinkkiä oli 450g/m2, kun nykyisin sinkin määrä on 350g/m ja (maali) muovipinnoitetuissa pelleissä vain 275g/m.
Katon kestoiän kannalta oleellinen asia ei ole pellin paksuus, vaan suojana olevan sinkkikerroksen kunto ja siihen auttaa säännöllisesti tehtävä vesikaton huolto maalauksineen.
Kaila lisäksi kertoo vielä, että valmiilla profiilipellillä saa siistimpää jälkeä, mitä se lie sitten tarkoittaakaan?
Kun vanha katto on ehtinyt ruostua, peli alkaa olla menetetty ja ei kannata enää haikailla vanhan perään.
Uusi entistä ehompi saumapeltikatto pään päälle ja viidenkymmenen vuoden päästä voi taas sanoa, että ei sitä uusita, kun se on sitä hyvää vanhan ajan peltiä.

Veli Kilpirinne
Kelpo seppä