" /> Kolmas osapuoli - Vaskisepät

Kolmas osapuoli

Kolmas osapuoli

Uusi katto tyypillisesti ratkaisee jonkun ongelman. Se voi olla esim. ulkonäköön tai vedenpitävyyteen liittyvää. Joissain tapauksissa uusi katto voi aiheuttaa harmia, jopa ongelmia. Onneksi näin ei usein kuitenkaan käy, ja tässä tapauksessakin kärsijä oli kolmas osapuoli, viaton olosuhteiden uhri.

Teimme Helsingin Oulunkylässä uutta konesaumakattoa vanhan huopakaton päälle. Kohteena oli vanha kaksikerroksinen puutalo, idyllisellä, puistomaisella alueella.
Paikallisille oraville oli muodostunut aikain saatossa tavaksi käyttää kattoa kulkureittinä talon takapuoliselta alueelta talon etupuoliselle alueelle (ja toisin päin) siten, että reitti
kulki talon seinustalla olevan puun kautta räystäälle, siitä talon harjalle, toista lapetta alas, ja talon toisella puolella olevaan puuhun, josta reitti jatkui minulle tuntemattomana.

No, töiden alkaessa pääsimme meille tyypilliseen tapaan pellitystöissä rivakasti liikenteeseen, Ja saimme toiselle lappeelle uuden hienot rivipellit paikalleen päivässä.

Pahaksi onnekseen orava sattui juuri tällöin käyttämään edellä kuvailemaani reittiä, mutta niin päin, että se juoksi pellittämätöntä lapetta, jossa oli siis silloin vielä huopa, ylös harjalle, tarkoituksenaan ilmeisesti jatkaa toista lapetta pitkin alas ja puuhun jne omille asioilleen. Huovan tilalle oli tullut liukas konesaumakatto, jossa ei orava-paran töppöset sitten pitäneetkään. Nelitassu-jarrutuksella orava liukui kattopintaa pitkin räystäälle, ja sieltä matka jatkui ilmalentona maahan. Onneksi oravalla ei loukkaantunut kuin itsetunto, ja taisi siinä ylpeyskin saada kolauksen, sen verran pahalla päällä näytti olevan, kun maasta jaloin ympärilleen pälyili, näkikö kukaan?

Eero, kelpo seppä