" /> Letkukuja 1, Porvoo - Vaskisepät

On kuntotarkastuksia – ja kuntotarkastuksia

Nina Fransaksen valkoinen omakotitalo sijaitsee Porvoossa Tolkkisen kaupunginosassa. Letkukuja 1:n katon uusi elämä alkoi, kun Vaskiseppien myyntiedustaja, kelpo seppä itsekin, Tony Halttunen saapui tarkastuskäynnille. Parikymmentä vuotta vanha profiilipeltikatto oli selvästi tullut tiensä päähän, vaikka näkyvin ongelma oli kattoikkunoissa. Ne vuosivat sisään koko sateisen alkukesän ajan. Se oli omistajalle kirjaimellisesti viimeinen pisara.

Nina ei kuitenkaan osannut arvata, miten huonossa kunnossa haalistunut peltikatto todella oli. Halttusen Tony teki tarkkaa työtä ja vietti Letkukujalla useamman tunnin tarkastaen katon ulkopuolelta ja kiiveten lopulta tutkimaan myös vintin kameran kanssa. Omistaja suorastaan järkyttyi, kun näki valokuvista, miten ruostuneita katon rakenteet olivat. Peltisepän vakaa mielipide oli, että kattoikkunat oli tehty alun perinkin väärin.

Nina Fransas pyysi katon kuntoarvion ja tarjouksen myös parilta muulta kattofirmalta, mutta niiden edustajat tyytyivät vain päivittelemään katon kuntoa kaukaa pihamaalta. Niin Nina valitsi perusteelliset Vaskisepät ja pääsi tutustumaan perinteiseen konesaumakattoon. Vaikka se oli Ninalle uusi tuttavuus, työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa rivipeltikaton edut, pitkäikäisyys ja käsityön määrä tulivat pian selviksi. Lisäksi Vaskisepät näkyivät Porvoon katukuvassa selkeästi merkittyine työmaineen. Nina vakuuttui siitä, että katto oli hyvissä käsissä.

Kattoremontti Vaskiseppien tyyliin

Vaskisepät vastasivat Letkukuja 1:n kattoremontin suunnittelusta, työnjohdosta ja valvonnasta. Asiakas itse huolehti vanhan katon purkutöistä ja yläpohjan suojaamisesta. Mukana oli kuitenkin huonoa tuuria, ja juuri kun vanha katto oli purettu, Porvooseen iski kunnon syysmyrsky. Se repi talonväen vuotavan katon suojaksi asentamat pressut irti keskellä syyspimeää viikonloppuiltaa. Nina oli yksin kotona eikä myrskyn keskellä nähnyt, mitä katolla tapahtui. Silloin työnjohtaja Väyrysen Harri saapui paikalle kuin pelastava ritari ja laittoi suojapressut paikoilleen. Kattorakenteisiin ei ehtinyt tulla vaurioita, ja kattoremontti pääsi alkamaan ajallaan.

Letkukujan kattoremontti kesti luvatusti tasan kaksi viikkoa, eikä viivytyksiä tullut edes syksyn oikukkaista säistä. Kaksi kattoikkunaa säilytettiin, ja sepät lupasivat tehdä asennustyöt tällä kertaa niin kuin kuuluu. Suurin yllätys kattoremontin sujumisessa oli Fransakselle kuitenkin työmaan tiptop-kunto: piha pysyi siistinä koko kattoremontin ajan. Aina kun Nina palasi töistä kotiin, vastassa olivat Vaskiseppien päivän päätteeksi siististi pinoamat rakennustarvikkeet, sahanpuruista lakaistut portaat ja puhdistettu pihatie.

”Vaskiseppien koko paketti on kunnossa toimitusta ja joustavaa, asukkaan huomioivaa palvelua myöten. Kyllä ovat ystävät ja naapurit huomanneet, miten hieno katto meillä on. Minulla on tyytyväinen ja luottavainen olo – suosittelen Vaskiseppiä epäröimättä. Nyt meidän katto kestää vähintään niin kauan kuin minä tässä asun.”
– Nina Fransas

On kuntotarkastuksia – ja kuntotarkastuksia