1
helmi 10, 2023
Kaunis punainen vuonna 1940 rakennettu hirsitalo oli remontoitu 1988 ja samalla tehty niin sanottu "elintasosiipi." Taloon noin vuosi sitten muuttanut perhe asui aiemmin kaupungissa, mutta kun perheenlisäystä alkoi tulla enemmän ja myös, koska he viihtyivät paljon luonnossa, tuli ajatus muuttaa rauhallisemmalle seudulle lähemmäs luontoa. Tämän talon he valitsivat myös sen takia, että sieltä oli hyvät [...]
2
joulu 12, 2022
Kaksikerroksinen pohjalaistyylinen melko kookas talo sijaitsee Virroilla kumpuilevassa maastossa järven rannalla. Se on ollut Mäkisen suvun asuttama pian sata vuotta. Talossa on kaksi täyttä huonekorkeutta ja vinttikolmio päällä. Pituutta löytyy 23 metriä, leveyttä 9,5 metriä. Joidenkin tietojen mukaan talo on rakennettu vuonna 1826 ja siirretty tähän parinsadan metrin päästä. Myöhemmin siihen on rakennettu lisää tilaa. [...]
3
marras 13, 2022
Kruununhaassa on neljän vanhan arvokiinteistön kokonaisuus, joiden rakennuksissa on koristeellisia yksityiskohtia niin katossa, seinissä kuin rakennuksen sisälläkin. Sijoitusyhtiö saneeraa kohdetta hotelliksi. Hommaa tehdään niin sanotusti pieeteetillä. Arkkitehdit ja suunnittelutoimistot huolehtivat, että vanhaa tyyliä vaalitaan. Värikoodit on määritelty tarkkaan, muun muassa minkä väriset syöksytorvet tulee olla. Kohde on todella spesiaali, eli oli itsestään selvää että kohteeseen [...]
4
loka 17, 2022
Mansardikattoinen kesämökki Päijänteen rannalla sai uuden katon Päijänteen itärannalla sijaitsevan kaksikerroksisen mansardikattoisen kesämökin bitumikaton rouhepinta alkoi olla kulunut ja mansardikaton taitekohdissa bitumi oli notkolla ja alkoi jo irrota. Melkein 20 vuotta vanha bitumikatto oli tullut tiensä päähän. Talo oli rakennettu v. 2004. Hetki oli oikea katon uusimiseen, sitä ei kannattanut enää yhtään viivyttää. "Muutamia tarjouksia [...]
5
syys 10, 2022
Museoviraston suojelema talo Tampereen Käpylässä sai uuden katon perinteitä kunnioittaen Kaikki lähti siitä kun mansardikattoisen 1917 valmistuneen omakotitalon katto alkoi vuotamaan. Tampereen Käpylän asuinalue on hiljattain tullut museoviraston suojelun piiriin, joten mitään muutoksia julkisivuun ei saanut tehdä. Remontit pyritään tekemään perinteitä kunnioittaen. ”Keskikerrokseen tuli yllättäen muutamia tippoja vettä keväällä 2022. Aloimme asiaa selvittämään. Pyysimme aluksi [...]
6
elo 24, 2022
”Nyt ei ole enää ruuveja katolla” - kattoremontti sujui helposti Ylivieskassa Kristiina ja Kari Keränen ovat asuneet omakotitalossa Ylivieskassa noin 17 vuotta. Tiilikuvioiselta peltikatolta oli jo kahtena vuotena tulleet lumiesteet alas. Uudet oli laitettu tilalle, koska vanhat vääntyivät. Mutta seuraavana vuonna ne tulivat alas sisäpihan puolelta niin, että repivät katonkin auki. ”Tilasin heti Vaskisepiltä tarkastajan”, [...]
7
huhti 12, 2022
Uuden peltikaton suojassa pidetään pian konsertteja Maatalousyrittäjä Eveliina Aijasaho on myös kapellimestari ja viulisti, joten ensi kesän lopussa uuden peltikaton turvassa on tarkoitus järjestää konsertteja. Vintin sisäremonttia aloitetaan nyt lattiaremontilla, jotta sadonkorjuun aikaan voidaan pitää jo juhlia. Vanhaa puolison sukutilaa seitsemän vuotta sitten Oravasaaressa Jyväskylässä jatkamaan alkanut viljelijäperhe päätti viedä käytäntöön navetan remonttia, joka oli [...]
8
huhti 4, 2022
Liisankadun uudisrakennuksiin parhaita kattoja Liisankadulle Helsinkiin rakennetaan kaksi uutta kerrostaloa vanhojen kerrostalojen sisäpihalle. Rakennusliike purki paikalta hallin pois ja uudet talot tulevat sen paikalle. Vanhasta asuinrakennuksesta tehdään liittymä uuteen, muutoin kaikki on uudisrakentamista. Homma tuli Vaskisepille normaalin tarjouspyynnön kautta. ”Aluksi oli tarkoitus tehdä vain katon pellitystyöt, mutta ennen kun kattoremontti alkoi, asiakas kysyi kiinnostaisiko meitä [...]
9
joulu 10, 2021
Historiallinen täystiilitalo sai kestävän katon kruunukseen Vuonna 1936 alunperin rakennettu, myöhemmin osittain laajennettu täystiilitalotalo pääkaupunkiseudulla remontoidaan kauttaaltaan. Vaikka sisältä remontoidaan kaikki; uusitaan talotekniikka ja nykyaikaistetaan, ulkopuolelta rakennus halutaan säilyttää alkuperäisen näköisenä. Julkisivusta ei välttämättä pystyisi sanomaan, onko rakennus remontoitu, paitsi tietenkin katosta. Kiiltävä ja uusi katto kruunaa kauniin patinoituneen tiilipinnan. Myös vanha katto oli konesaumakatto, [...]
10
marras 22, 2021
Remontin kohteena Vihantilainen rivitaloyhtiö Rivitaloyhtiöön kuuluu kaksi rivitaloa. Vanhat katot olivat loivia konesaumakattoja, jotka olivat tulleet tiensä päähän. Vuotoja oli alkanut tulemaan, joita Vaskisepät kävivät paikkaamassa pari vuotta sitten. Mutta vuotoja tuli lisää muuallekin, jolloin taloyhtiö päätti teettää kattoremontin. He pyysivät tarjouksia muutamalta firmalta ja valitsivat Vaskisepät kattoremontin toteuttajaksi. ”Luottamusta meihin oli, kun olimme käyneet [...]