Riku Koivukangas
Peltiseppä
Koulutukseltaan Riku on levyseppähitsaaja, mutta tehdastyö ei ollut häntä varten. Sepän mieli halasi vapaampaan ilmapiiriin.
Ylivieskassa omakotitalojen kattoja takova Riku tuli Vaskisepille, kun Kreivit, vanhat naapurinpojat, jaksoivat houkutella riittävän pitkään. Aikaisemmin Riku on tehnyt profiilipeltikattoja, mikä olikin aivan toinen maailma. Vaskisepillä katot tehdään käsin eikä liika kiire sotke työnjälkeä: jokainen kohde viimeistellään rauhassa loppuun asti.
Koulutukseltaan Riku on levyseppähitsaaja, mutta tehdastyö ei ollut häntä varten. Sepän mieli halasi vapaampaan ilmapiiriin. Vaskisepillä töihin tullaankin aamuisin 6–7 korvilla ja kotiin saa lähteä halutessaan myöhemmin niinä päivinä, jolloin hommat oikein luistavat. Päivät kuluvatkin joutuisasti, kun ei tarvitse istua sisällä kelloa kyttäämässä.
Riku on kannellut kattopeltejä nyt muutaman vuoden ajan, mutta kädet oli silti treenattava uusiksi profiilikattojen teon jäljiltä. Rivipeltikatoilla levyjä ei vain heitellä toistensa päälle ja ruuvata kiinni, vaan perinteisen peltikaton teko vaatii näppivoimaa. Porakonetta ei käytetä, vaan pellin jokainen sauma käsitellään erikseen vedenpitäväksi omin käsin nuijalla hakkaamalla.
Töissä jaksamisen Riku varmistaa jääkiekkokaukalossa. Muuten hiljaisena kaverina itseään pitävä seppä istuu mielellään ihan vain paikoillaan niin pitkään kuin suinkin. Yleensä ei kovin pitkään, koska kotona vipeltää viisi alle kouluikäistä ja yksi ekaluokkalainen. Pari vuotta sitten hankittu vanha maatila lampailla ja kissoilla ylläpitää myös remontointikuntoa vapaa-ajallakin.
”Kunhan saa hyviä kattoja tehdä, ei tarvii mun ylemmäksi päästä.”
Lapsuuden sankari: Hessu Hopo
Kerro työkaverista: Jone on ihan mukava olemalla oma ihtensä.
