150-vuotias puutalo sai uuden tuplasaumakaton – Vesikattoremontti Vanhassa Raahessa

Vesikattoremontti Vanhassa Raahessa

Vanha Raahe on pieni historiallinen puutaloalue merenrannan tuntumassa.

Reiponkadulla, aivan kirkon kulmilla, sijaitsee Merja Käiväräisen syntymäkoti, joka on rakennettu jo vuosina 1860-1880. Vaaleaa puutaloa koristavat lukuisat ruusupensaat, pionit ja muut perennat, joita Käiväräisen äiti vuosien mittaan idylliselle pihalle istutti.

Raahessa terästehtaalla työuransa tehnyt Merja Käiväräinen ei ole elämänsä aikana asunut missään muualla kuin syntymäkodissaan. Vuonna 1999 hän osti talon äidiltään miehensä Mauno Mykkänen kanssa.

”Myös äiti sai asua kodissaan elämänsä loppuun asti,” Käiväräinen kertoo.

Omistajavaihdoksen yhteydessä talon sisälle teetettiin suuri peruskorjaus, ja samalla sitä hieman laajennettiin. Nyt neliöitä on kaikkiaan 126. Ulkoisesti talo ei julkisivunpuolelta muuttunut remontin myötä, sillä rakennuksen ilme haluttiin pitää tarkasti ennallaan, ja remontissa oli huomioitava sekin, että talolla on museoviraston sr-merkintä.

Alun perin Käiväräisen kotitalon suojana oli huopakatto. 1970-luvun alussa se korvattiin konesaumapeltikatolla, joka suojasikin taloa tehokkaasti Perämeren ankarilta sääolosuhteilta. Vuodet kuitenkin tekivät tehtävänsä.

”Talvella 2016 Vaskisepät kävivät tarkistamassa kattomme kunnon. Pellin alta löytyi muun muassa lahonnutta puuta, sillä katossa ei ollut riittävästi ilmanvaihtoa. Katto oli myös asennettu vanhan katon päälle ilman aluskatetta, mikä oli lahottanut ruoteet,” Käiväräinen ja Mykkänen muistelevat.

Katon kuntokartoitus sai pariskunnan vakuuttuneeksi siitä, että he haluavat hankkia kattoremontin juuri Vaskisepiltä. Päätökseen vaikutti sekin, että he jututtivat tuttaviaan, joille Vaskisepät olivat jo aiemmin toteuttaneet kattoremontin.

”Lisäksi haastattelimme Vaskiseppiä, ja saimme heistä luotettavan kuvan. Niinpä uskalsimme tilata remontin, eikä ole kyllä tarvinnut katua,” he sanovat.

”Meillä on tehty hirveän paljon remonttia, joten on tässä tullut nähtyä kaikenlaisia remonttimiehiä. Vaskisepät osoittautuivat ihan ykkösiksi. Aikataulu piti, ja työmiehet olivat skarppia porukkaa. Yleensä olemme aina joutuneet siivoamaan remonttimiesten jäljet, mutta eipä tarvinnut Vaskiseppien jälkiä siivoilla.”

Käiväräinen ja Mykkänen ovat tyytyväisiä myös uuden katon jälkihuoltoon. He kertovat, että joka vuosi Vaskisepät ovat käyneet katsomassa, että kaikki on kunnossa.

Tutustu muihin toteutuksiimme