Upeassa 1929 valmistuneessa huvilassa Raahen Ruottalossa on ollut vuosikymmenten aikana monta omistajaa, lähinnä paikallisia porvareita. Viime vuosikymmenet se on ollut enemmän yhteiskunnallisessa käytössä, kunnes kunnes Huilinhelmi Oy osti sen Raahen terveydenhuollon kuntayhtymältä maaliskuun alussa 2023.
”Olemme remontoineet huvilan sisältä ja ulkoa entiseen loistoonsa. Nyt se on vuokrakäytössä juhlatilana kaikille tarjolla. Tunnelmallisessa huvilassa voi järjestää juhlia tai me voimme järjestää niitä asiakkaillemme.
Kattoremonttiin päädyimme, koska vanha katto oli kauttaaltaan huonossa kunnossa. Läpivuotoja ei ole ollut, mutta huopakatto oli vanha ja sitä oli moneen kertaan uusittu alueittain eri vuosikymmeninä.
Käytännössä konesaumakaton tekijöitä oli hyvin vähän tarjolla. Tuttu remonttimies vinkkasi Vaskisepät, että he tekevät juuri tähän sopivia konesaumakattoja. Vaskisepät nimi oli tuttu jostain, vaikka en ollut aiemmin asioinut firman kanssa.
Remontti eteni hyvin, Fiksua porukkaa ja taitavia miehiä oli meillä töissä. Alkuperäisestä aikataulusta vähän myöhästyi aloitus ja valmistuminen, mutta se ei isompaa päänvaivaa meille aiheuttanut. Rännien uusiminen oli samassa kaupassa, mutta siinä oli toinen urakoitsija ja ne tuli vähän myöhemmin. Sitä en ollut aiemmin ymmärtänyt, mutta käytännössä ei siitäkään ongelmia tullut. Hyvä siitä tuli ja negatiivista sanottavaa ei ole. Ollaan tyytyväisiä.


En ollut paljoa seuraamassa kattoremontin etenemistä, mutta muutaman kerran kävin morjestaa peltiseppiä. Hyvin ammattitaitoisilta ja fiksuilta vaikuttivat ja pyysivät heti katsomaan kattoa katolle asti. Näyttivät mitä ovat tehneet. Ja kun homma oli valmis, käytiin yhdessä katolla katsomassa paikat läpi. Kattosepät siivosivat paikat viimesen päälle.
Tuommonen kattohan passaa tuohon rakennukseen älyttömän hyvin. Ulkonäkö on ehkä suurin syy, miksi konesaumakatto tuli valikoitua. Se sopii ajan henkeen ja on todella hieno katto vanhassa rakennuksessa. Toki se on myös kestävä ja pitkän ajan sijoitus.”