Kattoremontti viimeistellään peltisepän käsityöllä
Pispalaan vuonna 1982 valmistuneen 2-kerroksisen omakotitalon asukkaat olivat pitäneet ammattitaidolla tehdystä kodistaan hyvää huolta vuosikymmenten mittaan ja ennakoineet esimerkiksi sisäilma- ja kosteusongelmia. Alkuperäinen huopakatto uusittiin vuonna 2004, mutta materiaali säilytettiin samana, lähinnä alueen tiukkojen rakennusvalvontakriteerien takia.
Vaskisepät ehdottivat Tampereen Pispalassa sijaitsevan kodin suojaksi perinteistä konesaumattua peltikattoa ja yläpohjaan ilmanvaihdon kannalta tärkeitä läpituuletusräppänöitä. Olihan talossa yli 200 neliötä asuintilaa ja suuri vintti.
Kattoremontti nousi uudelleen pöydälle jo syksyllä 2015, kun Vaskisepät tekivät Pispalassa useita kattoremontteja. Asukkaat kuulivat sepiltä huopa- ja peltikattojen eroista, kuten huopakatteen herkästi keräämästä kosteudesta. Samalla selvisi, ettei talon yläpohjan vinttitiloihin ollut rakennettu 1980-luvulla riittävää ilmanvaihtoa.
Asukkailla oli kattoremontille vain yksi ehto: rakennusviranomaisten hyväksyntä. Kaupungin arkkitehti antoikin konesaumakatteelle siunauksensa epäröimättä ja mainitsi erikseen, miten kunnon peltikatossa kuuluu olla kattopeltisepän tekemät ja tiivistämät kaksinkertaiset saumat.
Kattoremontissa sekä asuintalo että autotalli saivat yhtä aikaa uuden rivipeltikatteen, ja kokonaisuuden kruunasivat peltiseppien mittatilaustyönä takomat pääsisäänkäynnin porraskaiteet. Vanhat betonivalukaiteet korvattiin tummaksi pinnoitetulla teräksellä – melkoisen näyttävä ja arvokas käyntikortti koko kodille!
”Tiesin Vaskiseppien tehneen Tampereella Tipotien uuden terveysaseman katon, joka on mahtava luomus. Niin vaativan katon tekijöiksi ei oteta ketä tahansa. Luottamus olikin kohdallaan alusta lähtien, ja kattoremontin aikana asiakassuhde kehittyi lämpimäksi. Tuntui, että kattoa tehtiin ihmiseltä ihmiselle. Sepät olivat motivoituneita ja sitoutuneita työhönsä, ja kaikesta näki, että työ on heille mieluisaa. Työnjohtaja lupasi tulla keväällä tarkastamaan katon, että kaikki varmasti toimii, ja minä sanoin myös sepille, että se on paras tulla ohi kulkiessa kahville vaihtamaan kuulumisia!”