Rintamamiestalo sai uuden punaisen tuplasaumakaton

Referenssin sisältö

Vesikattoremontti Ylivieskassa

Muutama vuosi sitten ylivieskalaiset Heli Salmela ja Petri Uusitalo hankkivat vihreän rintamiestalon Kaskipuhdon alueelta kaupungin keskustan läheltä.

”Halusimme omaa tilaa, siksi omakotitalo,” Heli Salmela kertoo. Talossa asuvat Helin ja Petrin lisäksi myös neljä eläinsuojeluyhdistyksen kautta hankittua kissaa: Jerry, Mato, Aksu ja Kiki.

”Sitä paitsi tässä talossa on ihan omanlaisensa tunnelma, ja olen aina tykännyt vähän vanhemmista taloista,” hän jatkaa.

Vuonna 1952 valmistuneeseen taloon oli jo isommat remontit tehty, kun kolmikymppinen pariskunta asettui siihen asumaan. Vain kattoremontti oli tekemättä.

Viime kesänä Vaskisepät tulivat tekemään taloon kattokartoituksen ja kävivät tarkasti läpi taloa silloin suojanneen punaisen profiilipeltikaton.

”Olihan siellä jonkin verran sanomista, esimerkiksi vuotoja piipun ja tuuletusputken juuressa.”

Niinpä kotiin päätettiin hankkia uusi, luotettava konesaumakatto.

”Halusimme katon kerralla kuntoon ja sellaisen katon, joka kestää vaikka koko loppuelämän. Laatu ratkaisi,” Heli Salminen sanoo.

Kattoremontti sujui Helin mukaan hämmästyttävän nopeasti ja tehokkaasti. Reilusti alle viikossa taloon saatiin uusi, punainen, käsintehty tuplasaumakatto.

”Olimme päivät töissä ja yleensä, kun palasimme kotiin, miehet alkoivat lopetella. Eipä sitä remonttia juuri edes huomannut,” toimistotöitä tekevä Heli muistelee.

Tutustu muihin toteutuksiimme