Perusteellinen kattoremontti
Sari ja Jouko Sirviön vuonna 1954 rakennetussa rintamamiestalossa oli kolmiorimahuopakate, kun Vaskisepät tulivat tekemään kuntotarkastusta. Yläpohjassa oli ollut jo vuosikymmeniä tuuletusongelmia, jotka olivat vaurioittaneet aluslaudoitusta.
Seppien tinkimätön asenne ja halu löytää asukkaille se kaikkein paras ratkaisu tulivat heti selviksi. Kuntotarkastuksessa kate tutkittiin ja valokuvattiin huolella, ja asukkaat näkivät omin silmin yläpohjan tilanteen. Sari ja Jouko saivat selkeän ja havainnollisen kuvan katon kunnosta.
Sepänkujalle tehtiin perusteellinen kattoremontti, jossa vanha katto purettiin alusrakenteita ja kattokannakkeita myöten. Vesikate vaihdettiin iäkkääseen taloon sopivaksi konesaumakatteeksi, yläpohjan tuuletus uusittiin ja eristystä parannettiin.
Asiakaspalvelu helposti tavoitettavissa
Työnlaatu näkyi kattoremontin kaikilla osa-alueilla joustavaa asiakaspalvelua myöten. Kun asukkaat esimerkiksi tilasivat remontin aikana ylimääräisiä kattoturvatuotteita, tutun yhteyshenkilön sai helposti kiinni puhelimella. Hinnat ja maksuajat neuvoteltiin lupsakassa hengessä.
Kattoremontin aikana sepistä ei ollut minkäänlaista haittaa tai häiriötä. Pikemminkin asukkaista tuntui haikealta, kun katto tyhjeni remontin valmistuttua. Jokaisen päivän päätteeksi sepät huolehtivat rakennustarvikkeet suojaan ja siisteihin pinoihin pois kulkuväyliltä. Asukkaat tiesivät koko ajan, mitä katolla on tehty ja mitä tehdään seuraavaksi.
Katto, joka suosittelee itse itseään
Monesti työpäivän jälkeen asukkaat istahtivat yhdessä seppien kanssa kahvipöydän ääreen keskustelemaan kattoremontista ja muista asioista. Viimeisenä työpäivänä pöytään nostettiin oikein täytekakku pienenä kiitollisuuden osoituksena kelpo seppien ammattitaitoisesta työstä.
Nyt valmis konesaumakatto puhuu puolestaan. Jokainen yksityiskohta on mietitty loppuun asti, ja käsityön määrä näkyy. Kyse ei todellakaan ole mistään massatuotteesta!
”Tunsimme ihan alusta asti, että Vaskisepät ovat liikkeellä tosissaan: meille haettiin parasta ja parasta myös saimme. Suosittelemme seppiä kaikille, jotka suunnittelevat kattoremonttia, ja valmis katto suosittelee myös itse itseään. Asumme paikalla, jossa on paljon ohikulkuliikennettä, ja niin meiltä kysellään, kuka katon on tehnyt. Olemme jakaneet Vaskiseppien yhteystietoja. Jopa naapuri onnitteli katosta, joten täytyy sen olla melkoisen hyvä!”
– Jouko Sirviö