Uusi katto viikossa – Vesikattoremontti Oulaisissa

Referenssin sisältö

Vaskisepät tekivät Utusten taloon uuden tuplasaumapeltikaton vanhan huopakaton päälle. Seuraavaksi on autotallin vuoro.

Pyhäjoen rannalla Oulaisissa, rauhallisella Etelärannan asuinalueella, on valkoinen puuverhoiltu omakotitalo, joka on suojassa syksyn sateilta uutuuttaan kiiltävän konesaumatun tuplasaumapeltikaton alla. Kodikkaassa kaksikerroksisessa talossa asuu opettajapariskunta Jaakko ja Marita Utunen kahden tyttärensä, Matildan ja Matleenan kanssa. Perheeseen kuuluu myös kissa, Laku.

Talo on rakennettu vuonna 1997. Utuset muuttivat sinne kolme vuotta sitten.

“Meitä viehättää erityisesti talon sijainti joen lähellä ja päättyvän tien päässä. Olimme asuneet jo kahdessa muussakin omakotitalossa Oulaisissa ennen tätä, mutta tämä tuntuu nyt omalta, Jaakko Utunen kertoo.”

Utusten talossa on asuinpinta-alaa 145 neliömetriä. Yläkerta on teinien valtakuntaa, sillä Matildan ja Matleenan huoneet ovat siellä. Tilan tuntua taloon tuovat valtavat joelle aukeavat ikkunat ja poikkeuksellinen huonekorkeus: olohuoneen kohdalla korkeutta on kahden kerroksen verran.

Kun Utuset muuttivat taloon, he aloittivat heti remontoinnin. Uusiksi menivät keittiö ja sauna sekä pinnat sisällä ja ulkona. Viime talvena oli katon vuoro.

“Alkuperäisellä huopakatolla alkoi olla jo parhaat päivät nähty. Kattoon tehtiin ensimmäinen paikkaus juuri ennen kuin ostimme talon. Eli pieniä vuotoja alkoi jo olla.”

Huoltovapaus houkutti

Kun Utuset alkoivat tosissaan miettiä kattoremonttia, he pyysivät tarjousta neljästä eri kattofirmasta. Lopulta urakoijaksi valikoitui Vaskisepät.

“Heillä oli asiallista myyntityötä ja hinta-laatusuhde kohdallaan, Jaakko Utunen sanoo.”

Hän kertoo, että vanha huopakatto päätettiin muuttaa tuplasaumapeltikatoksi, sillä peltikatto on huopakattoa huoltovapaampi ja myös ulkonäkö miellyttävämpi. Vaskiseppien tarjoama vesitiiviystakuu, 20 vuotta, tuntui hyvältä lupaukselta ja remontin kustannuksetkin kohtuullisilta. Kattoremontin hinta oli hieman alle 15 000 euroa.

Vaikka talon yksilöllinen, monitasoinen kattoratkaisu toi hieman ylimääräisiä työvaiheita, uusi katto saatiin valmiiksi viikossa. Urakkaa helpotti se, että vanha huopakatto voitiin jättää peltikatteen alle lisäeristeeksi. Vanhan katon päälle laitettiin aluskermi ja sitten konesaumakatto.

Urakka sujui Utusten mielestä sujuvasti alusta loppuun saakka.

“Ei remonttia edes kunnolla huomannut, sillä olimme päivät töissä ja kun palasimme kotiin, telineet ja tavarat oli siirretty syrjään ja paikat siivottu, Jaakko Utunen toteaa.”

Remontin etenemistä hän seuraili silloin tällöin WhatsApp-ryhmässä, johon Vaskisepät viestittelivät väliaikatietoja ja kuvia työmaalta.

“Olin kokonaisuutena tosi tyytyväinen urakkaan ja kertoohan siitä sekin, että olemme jo sopineet seuraavasta remontista, hän naurahtaa.”

Seuraavaksi kuntoon laitetaan autotallin katto.

Mutta miten huopakaton alla nukkumaan tottunut suhtautuu sateen ropinaan peltikatolla?

“Hyvin huomaamatonta se ropina on, Jaakko Utunen vastaa.”

“Ihanaa, kun kuuluu pientä ropinaa! yläkerran asukki Matleena kiljaisee perään.”

Tutustu muihin toteutuksiimme