Vanha peltikatto vaihdettiin luotettavaan konesaumakattoon

Referenssin sisältö

Vesikattoremontti Alavieskassa

Alavieskalaisen omakotitalon vanha peltikatto korvattiin Vaskiseppien uudella tuplasaumakatolla. Kattoikkuna saatiin pelastettua ja autotallin tasakattokin kuntoon.

Maire Sipilän yksikerroksissa omakotitalossa on kasvatettu kahdeksan lasta ja iso liuta päivähoitolapsia. Elämää talossa on siis riittänyt, vähän vaikka muille jakaa. Nyt lapset ovat omillaan, ja lapsenlapsiakin on jo 14.

Mutta silloin, kun taloa rakennettiin 1970-luvulla, lapsia oli vasta neljä. Tuohon aikaan ei ehkä tullut mieleen, että tila voisi käydä vähiin. Niin kuitenkin kävi, ja taloa laajennettiin vuosien mittaan. Nyt talossa on viisi makuuhuonetta ja neliöitä noin 140.

Pari vuotta sitten Maire ja miehensä Olavi huomasivat, että talon katto on tullut tiensä päähän. Onneksi Vaskisepät sattuivat tulemaan oven taakse.

”Olavi aina sanoi, että mistään muualta ei saa niin hyvää kattoa kuin Vaskisepiltä!” Maire kertoo.

”Sitä paitsi Vaskiseppien kattomyyjät erottuivat edukseen. He eivät vähätelleet eivätkä myöskään painostaneet. Rehti, aito ja asiantunteva esiintyminen, sekin vakuutti.”

Maire kertoo, että autotallin tasakatto oli monelle muulle firmalle ongelma, mutta ei Vaskisepille. Myös hieman kinkkisten kattoikkunoiden kanssa Vaskisepät löysivät ratkaisun.

”Meillä on kaksi kattoikkunaa ja pelkäsin, että jos eteisen kattoikkuna laitetaan tukkoon, eteisestä tulee tosi pimeä. Mutta niinpä vain Vaskisepät hetken tuumailtuaan sanoivat, että eiköhän se pellitetä, niin saadaan sekin säilytettyä,” Maire kertoo tyytyväisenä.

Maire ei käytä Whatsappia, joka on Vaskiseppien yleinen viestintäkanava remonttien aikana asiakkaiden suuntaan, mutta hän ei silti koe jääneensä tiedosta paitsi. Asiat hoidettiin puhelimitse.

”Aina välillä soiteltiin, ja sujuvasti minä kuuntelin, vaikka en niin paljoa ymmärtänytkään,” hän nauraa.

”Luotin, että asiat hoituu.”

Tutustu muihin toteutuksiimme