Purjehduspäivä 3

Kolmas purjehduspäivä alkoi säteilemään jo aamusta. Eilisestä oppineena nousin vähän aikaisemmin ja menin sitloodaan aamukahville. Auringon ensisäteet aamutuimaan piikitteli hellästi silmiäni. ”Tästä tulee elämäni paras päivä”, tiesin.

Aamupäivällä ennen lähtöä aaltojen selkään hoidimme muutamia ostoksia ja otimme yhteiskuvia koko reissuporukalla.

Juuri ennen ankkurin nostoa kipparimme Aapo antoi käskyn hankkia iltaa varten paistilihat. Lihakauppaa ei näkynyt lähettyvillä, joten kävelin rannassa sijaitsevaan ravintolaan ja kerroin tarjoilijalle tarpeemme. Iso nöyrä kiitos annetaan kroatialaisille palvelualttiudesta, sillä lihakaupan lähetti saapui skootterilla alle kymmenessä minuutissa, mukana iso säkillinen lihaa. Joonas olikin luvannut järjestää rantagrillaukset kitaroineen ja nuotiotarinoineen.

Purjehdimme päivän ja annoimme auringon karistaa viimeisetkin talvimasennuksen rippeet kehoistamme. Saavuimme iltapäivällä pieneen, idylliseen kalastajakylään. Lähes heti ankkuroituamme läksimme Krkan luonnonpuistoon vesiputouksille. Jopa meidän miehistön Oskari meni hiljaiseksi ihmetellessään luontoa ja veden loputonta voimaa. Paikalliset olivat päästäneet penkkejä vedenarmoille, mutta onneksi Pekka oli maisemissa ja sukelsi hyiseen vuoristoveteen noutamaan penkit kuiville. Tämmoiselle liki uimataidottomalle se antaa turvaa. Vuoristopurojen vesi oli raikasta kuin meillä Suomen lapissa.

Luonnonpuiston jälkeen olimme kaikki nälkäisiä. Palattuamme sieltä aloimme etsiä kalastajakylästä ravintelia, missä saisi välipalaa ennen illan grillijuhlia. Eksyimme vanhan linnan raunioille kalastajakylän taakse, korkealle kukkulalle. Reitti sinne oli todella vaikea pääsyinen. Kuvittelimme olevamme ensimmäiset, jotka on jalallaan astunut jalallaan sinne, sitten linnan hylkäämisen. Tutkimusmatkailijoiden tavoin vedimme venekuntamme lipun salkoon kyläläisten ihasteltavaksi ja muiden venekuntien kateudenaiheuttajaksi.

Nyt minun täytyy lopettaa tämä kirjoittaminen, koska taivaalla tuikkii miljoonat tähdet. Haluan kuulla laineiden liplattavan veneemme kylkeä vasten ja katsella ääretöntä taivasta yhdessä miehistömme kanssa. Emme ehkä koskaan halua palata arkeen täältä.